Järvien geologia

Puruveden Hummonselkä sijaitsee Salpausselkävyöhykkeen välittömässä läheisyydessä ja aluetta luonnehtivat kaakko-luode –suuntaiset harjut. Harjujen kulku jatkuu myös järven pohjalla, vaikka ne ovatkin osittain peittyneet savi ja liejukerrostumiin. Harjusaaria ovat mm. Tiirosaari ja Linnansaari. Louhikkoista ja lohkareista moreenia esiintyy myös melko runsaasti. Sen sijaan kalliota ei ole järven pohjalla paljastuneena juuri lainkaan. Valtaosa Hummonselän pohjasta on saven ja järviliejun peittämää. Savet ovat kerrostuneet kun Puruvesi oli osa Baltian jääjärveä viimeisen jääkauden vetäydyttyä alueelta. Omaksi järvekseen Puruvesi kuroutui noin 11 000 vuotta sitten. Silloin alkoi järviliejun kerrostuminen, jota on enimmillään kertynyt noin 4 metrin paksuudelta.

Jylhien kallioiden ja moreenimaiden ympäröimä Etelä-Konnevesi on kuuluisa karikkoisista vesistään. Syvyysvaihtelut ovat suuria ja pohjan topografia on hyvin vaihtelevaa. Matalimmilla alueilla on tyypillisesti vallitsevana pohjatyyppinä lohkareinen ja louhikkoinen moreeni. Moreenikerrostumien paksuus on suurimmillaan jopa 20 metriä. Kalliota on järven pohjalla paljastuneena vain vähän. Syvemmillä alueilla vallitsevana pohjasedimenttinä on järvilieju, jota alkoi kerrostumaan Konneveden kurouduttua Itämerestä omaksi järvialtaakseen noin 9500 vuotta sitten. Järviliejukerroksen paksuus on tyypillisesti enintään kolme metriä. Itämerivaiheen aikana kerrostunutta savea esiintyy pintasedimenttinä myös jonkin verran, erityisesti rantojen ja matalikkojen liepeillä.

Vallitseva pohjasedimentti tutkimusalueella on järvilieju, jonka kerrostuminen alkoi Päijänteen kurouduttua Itämerestä noin 9500 vuotta sitten. Paksuimmillaan järviliejukerros on noin 5 metriä, mutta tyypillisesti paksuus on vain 0,5-2 metriä. Lähellä rantoja ja syvänteiden reunoilla pintasedimenttinä esiintyy myös Itämerivaiheen aikana kerrostunutta savea. Paksuimmillaan savea voi olla jopa noin 10 metriä. Jos pintasedimenttinä on kartan mukaan savi, se tarkoittaa että kyseisessä paikassa vallitsee eroosio. Tämän seurauksena pinnalla voi olla sellaisissa paikoissa myös hiekkaa tai soraa, jopa lohkareita.

Tutkimusaluetta halkoo Kelventeen harjumuodostuma. Sen pääjakso kulkee etelästä Niemistenkärjen ja Ykskoivun kautta itse Kelventeen pääsaarelle ja siitä edelleen Papinsaaren ja Huhtsaaren kautta kohti Hietasaarta. Harjun toinen haara kulkee Hietasaaren ja Huovarin länsireunan kautta kohti Lietsaarta ja siitä edelleen pohjoiseen Vähä-Lammassaaren edustalle, jonka jälkeen se näyttäisi päättyvän. Harjualueiden rannat ovat hiekkavaltaisia ja hiekkaa on levinnyt pintasedimenttiin laajoille alueille. Moreenia ja kalliota on pintasedimenttinä verrattain vähän, lähinnä suurimpien saarien ja mantereen rannoilla.